Citrixin historia

Citrix perustettiin vuonna 1989 Richardsonissa Teksasissa. Yhtiön perusti entinen IBM:n työntekijä Ed Iacobucci kolmen miljoonan dollarin rahoituksen turvin. Iacobucci siirsi yrityksen nopeasti Floridan Coral Springsiin, jossa hän oli asunut työskennellessään IBM:llä.  Citrixin nimi oli alun perin Citrus, mutta nimeä jouduttiin vaihtamaan, koska jo olemassa olleella yrityksellä oli siihen tavaramerkkioikeudet. Nykyinen nimi Citrix on yhdistelmä sanoista Citrus ja UNIX.

citrussign

Suuri osa Citrixin alkuperäisistä työntekijöistä oli osallistunut IBM:n OS/2-projektiin. Iacobuccin visiona oli rakentaa monen käyttäjän työympäristöä tukeva OS/2-versio. IBM ei ollut ideasta kiinnostunut, joten Iacobucci jätti yhtiön. Iacbobuccille tarjottiin Microsoftin verkkoyksikön teknologiajohtajan virkaa, mutta hän kieltäytyi kunniasta ja perusti oman yrityksensä.

packaging_citrix_1

Yhtiön ensimmäinen tuote oli Citrix MULTIUSER, joka perustui OS/2-käyttöjärjestelmään. Citrix lisensioi OS/2:n lähdekoodin Microsoftilta ohi IBM:n. Citrix toivoi kaappaavansa osan UNIX-markkinoista tekemällä tekstipohjaisten OS/2-sovellusten kehittämisestä vaivatonta. Tuote ei kuitenkaan onnistunut löytämään markkinarakoa. Tämä johtui osittain Microsoftin päätöksestä lopettaa OS/2:n tukeminen vuonna 1991.

Iacobucci

Roger Roberts nimitettiin Citrixin toimitusjohtajaksi vuonna 1990. Teksasista kotoisin oleva Roberts oli aiemmin työskennellyt Texas Instrumentsilla.

Vuodesta 1989 aina vuoteen 1995 asti Citrix ei ollut voitollinen. Vuosina 1989 ja 1990 Citrixillä ei ollut tuloja ollenkaan. 1991–1993 Citrix sai rahoitusta Inteliltä ja Microsoftilta sekä riskisijoittajilta. Ilman rahoitusta Citrix ei olisi tuosta ajanjaksosta selvinnyt.

Vuonna 1993 lanseerattiin Citrix WinView, joka mahdollisti DOS- ja Windows 3.1 -sovellusten etäkäytön monen käyttäjän ympäristöissä. WinView oli Citrixin ensimmäinen menestynyt tuote.

Citrix listautui joulukuussa 1995.

Citrix_Logos_1989-2008

Yhteistyö Microsoftin kanssa

Citrixin ja Microsoftin yhteistyö perustuu yli 20-vuotiselle liitolle, joka alkoi vuonna 1989 Citrixin lisensioidessa OS/2:n lähdekoodin. Myöhemmin Citrix hankki lähdekoodilisenssin Microsoftin Windows NT 3.51 -käyttöjärjestelmään. Vuonna 1995 Citrix julkaisi etäkäyttömahdollisuudella varustetun Windows NT:n työryhmäversion nimeltä WinFrame, joka tarjosi ainutlaatuisia ominaisuuksia erityisesti suuryritysten tarpeisiin.

Windows NT 4:n WinFrame-version kehitystyön ollessa jo meneillään Microsoft päätti, ettei se halunnutkaan lisensioida Windows NT 4:n lähdekoodia Citrixille. Lisäksi Microsoft uhkasi rakentaa oman versionsa WinFramesta. Citrix ja Microsoft kävivät neuvotteluja asian ratkaisemiseksi. [4][5] Neuvottelujen jälkeen Microsoft lupautui lisensioimaan Citrixille Windows NT Server 4.0:n teknologiaa, minkä seurauksena syntyi Windows Terminal Server Edition. Citrix puolestaan lupautui olemaan julkaisematta kilpailevaa tuotetta, vaan ryhtyi myymään laajennusta Microsoftin tuotteisiin MetaFrame-nimisenä. Yhteistyö jatkui Windows 2000 Serverin ja Windows Server 2003:n aikakausilla, jolloin Citrixin vastaavat tuotteet olivat MetaFrame XP ja Presentation Server. Helmikuussa 2008 Presentation Server -tuoteperheen nimeksi vaihtui XenApp.

Tammikuussa 2008 Citrix ilmoitti laajentavansa yhteistyötä Microsoftin kanssa. Yhtiöiden tavoitteena on tuoda työasema- ja palvelinvirtualisoinnin markkinoille joukko ratkaisuja, jotka varmistavat laajan yhteensopivuuden yhtiöiden teknologioiden välillä.

Helmikuussa 2009 Citrix ja Microsoft kertoivat palvelinvirtualisointiin keskittyvästä “Encore-projektista”. Yhteistyön tuloksena syntyi uusi tuote, Citrix Essentials, joka tarjoaa laajennetut hallintamahdollisuudet Microsoft Windows Server 2008 Hyper-V:lle. Uuden tuotteen markkinointi-, koulutus- ja jälleenmyyjätoimenpiteet suoritettiin Citrixin ja Microsoftin välisenä yhteistyönä.

Heinäkuussa 2009 Citrix ja Microsoft julkistivat suunnitelman työpöytäympäristöjen yksinkertaistamisesta ja ilmoittivat laajentavansa yhteistyötään työpöytävirtualisoinnissa. Suunnitelmiin kuuluu: Teknologioiden integrointi, jotta IT-yritykset voivat hallinnoida sekä hajautettuja että keskitetysti ylläpidettyjä sovelluksia Citrix XenAppin ja Microsoft System Center Configuration Managerin avulla. Laajempi XenApp-tuki Microsoft Application Virtualizationiin (App-V). Tämä mahdollistaa sovellusten automaattisen jakelun mille tahansa laitteelle, joka käyttää Citrix Receiveriä tai Citrix Dazzlea. Citrix XenDesktopin ja Microsoft VDI Suiten lisenssien entistä syvempi integrointi, mikä tehostaa yhtiöiden yhteistä virtual desktop infrastructure (VDI) -ratkaisua.

Lähde: Wikipedia